Suomen suurin päiväkoti Myllypuroon!

Share |
31.08.2016

Nykyinen huonokuntoinen päiväkoti Neulanen puretaan ja sen tilalle valmistuu 289-paikkainen uusi päiväkoti keväällä 2019. 

Päiväkoti Neulasen uudisrakennuksen hankesuunnitelma on erinomainen hanke Myllypuroon joka on edelleen väestöltään kasvava alue Helsingissä.

Mallia tähän uuden tyyppiseen, lapsimäärältään suureen päiväkotiin varhaiskasvatuslautakunta haki vierailullaan Oslossa ensimmäisenä lautakuntavuotenaan. 

Oslossa suurin osa päiväkodeista oli lapsimäärältään suuria mutta rakennettu juuri siten kuin päiväkoti Neulanen tullaan rakentamaan,  rakennuksen jakautuessa itsenäisiin siipeen piha-alueineen sekä yhteisiin sisä-ja ulkotiloihin ja tilat ovat tarpeen mukaan myös muunneltavia ja myös esteettömyys on huomioitu.

Päiväkoti sijaitsee keskellä Myllypuroa ja kulku eri suuntiin meneviä kävelyteitä pitkin on turvallinen, joskin autoillakin perille pääsee.

On hyvä että jo tässä vaiheessa on huomioitu päiväkodin tilojen käyttö ilta- ja vapaa-ajantoimintoihin sillä vaikka meillä Myllypurossa on suht uusi asukastalo Mylläri niin muitakin vapaa-ajan tiloja tarvitaan koska asukastalossa on toimintaa kaikkina arki-iltoina.

(Puheeni Kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.8.2016)

03.03.2017Hei myllikäläinen!
14.03.2017Hei, sinä mellunkylässä asuva!
11.03.2017Hei hertsikalainen!
10.03.2017Hei, sinä Vuosaaressa asuva!
09.03.2017Usein minulta kysyttyä
03.03.2017Saavutuksiani varhaiskasvatuslautakunnassa
01.03.2017Skeittipuisto Myllypuroon!
31.08.2016Suomen suurin päiväkoti Myllypuroon!
15.06.2016Raide-Jokeri parantaa Helsingin joukkoliikennettä
02.12.2015Yksityinen päivähoito ei uhka kunnalliselle päivähoidolle

Siirry arkistoon »